Tammenkolon Greta

Kerttu

om. Jaana Lappalainen, Oskari Lehto

Kerttu on aktiivisessa metsästyskäytössä pienpetopyynnissä. 

Tulokset

Kokeet

LUME

  • Kemiönsaari, LUME 7.12.2018, Kemiö
    Tulos
    LUME1
    Arvostelu

    Hakua suoritettiin siihen sopivissa paikoissa ensiksi, paikat todettiin myös tyhjiksi toisella koiralla. Koepaikkana oli laaja sekä vaikea hiekkapesä jossa oli useita suuaukkoja, syvyyttä oli 1m-2m kokoa noin 40m x 40m. Koira löysi riistan aloitti työstämään riistaa haukkumalla, riista liikkui nopeasti pesässä hetken, koira sai kuitenkin pysäytettyä riistan haukkumalla. Koira pitää riistaa paikoillaan putkessa haukkumalla muutaman minuutin, riista lähtee liikkeelle koiran seuratessa riistaa tiiviisti. Riista ja koira pysähtyy putkeen koiran pysäyttäessä riistan, riista liikkuu kuitenkin metrin verran koiran jatkaen työskentelyä haukkuen. Koira kävi pihalla pari kertaa tarpeillaan, jonka jälkeen palasi riistalle aina takaisin. Koira sai riistan lopulta pysäytettyä peräpesään, tuomarin tultua vakuuttuneeksi koiran työskentelystä antaa hän luvan avata luolaston. Saaliiksi saadaan naarasmäyrä.

    Haku 18 min. Riistatyöskentely 121 min.

  • Parainen, LUME 6.12.2018, Parainen
    Tulos
    LUME1
    Arvostelu

    Koepaikkana maaluolasto, jossa useita kulkuaukkoja. Vaikeusaste keskivaikea ja syvyys 0,4-1m. Koira menee omatoimisesti luolaan ja löytää riistan 2 minuutin haun jälkeen ja aloittaa työskentelyn haukkuen. Koira työskentelee samassa kohden koko ajan ja kun tulin vakuuttuneeksi koiran työskentelystä, annan luvan avata luolaston. Kaivuun aikana riista (mäyrä) tulee ulos luolasta ja saadaan saaliiksi. Koira seuraa riistaa ulos n. 5 sekunnin viiveellä. Koira laitetaan uudelleen hakuun ja se löytää riistan jälleen samasta kohdasta kuin ennemminkin. Luolasto avataan ja saaliiksi saadaan vielä 2 mäyrää koiran hyvään työskentelyyn.

    Haku 10min, riistatyöskentely 117min

LUT

  • Vihti, LUT 16.5.2017, Vihti
    Luokka tai sarja
    A
    Tulos
    A50
    Tuomari
    Eero Suomus
    Arvostelu

    Koira hyvin luolaan ja kaivoi hiekan nopeasti. Avauksesta kettu siirtyi vas kulmapesään. Koira seurasi nopeasti ja aloitti painostuksen madalluksen takaa. 5min kohdalla koira sai ketun siirtymään peräpesään. Koira seuraa heti perässä ja aloittaa hyvän painostuksen edeten madalluksen alle. Kestää hyvin ketun iskut. Erinomainen suoritus.

  • Vihti, LUT 4.5.2017, Vihti
    Luokka tai sarja
    D-B
    Tulos
    B44
    Tuomari
    Jori Vanhatalo
    Arvostelu

    Koira hyvin putkeen, jossa aloittaa haukun. Luukun auettua kettu siirtyy vasempaan peräpesään. Koira seuraa aloittaen tiukan painostuksen ja koe keskeytetään vahinkojen välttämiseksi.

  • Vihti, LUT 2.5.2017, Vihti
    Luokka tai sarja
    D-B
    Tulos
    B44
    Tuomari
    Ilse Kokkonen
    Arvostelu

    Koira nopeasti luolaan ja luukulla räväkkä ilmoitushaukku. Kettu menee vas kulmaan. Koira harhautuu oikealle mutta tulee pian takaisin ja löytää riistan. Aloittaa tiukan painostuksen ja saa siirtymään peräpesään. Koira jatkaa tiivistä työskentelyä osoittaen kovuutensa. Koe keskeytetään.

  • Vihti, LUT 8.9.2016, Vihti
    Luokka tai sarja
    D-B
    Tulos
    C38
    Tuomari
    Esko Eirto
    Arvostelu

    Koira otti nopeasti yhteyden kettuun. Kettu siirtyi vasempaan kulmapesään peltien avauduttua. Koira seurasi nopeasti ja iskujenvaihdon jälkeen kettu siirtyi vasempaan peräpesään. Koira seurasi ja iskujenvaihdon seuraksena koira hiukan perääntyi. Kettu siirtyi jälleen kulmapesään. Koira painosti hyvin pitäen lyhyitä hengityspausseja välillä. 10 minuutin kohdalla koira väsyi huomattavasti eikä työskentely ollut enää niin aktiivista. Koira sai ketun vielä kerran puolustautumaan hetkeksi. Koiralla on erinomainen työskentely mutta väsymisen takia aste putoaa.

  • Loviisa, LUT 3.9.2016, Loviisa
    Luokka tai sarja
    D-B
    Tulos
    C38
    Tuomari
    Tanja Rinnetmäki
    Arvostelu

    Koira hyvin luolaan, hieman hitaasti pellille. Hyvä ilmoitushaukku. Luukkujen avauduttua kettu vetäytyy oik. päätepesään, jonne koira seuraa ripeästi. Koira menee suoraan lähietäisyydelle saaden ketun iskemään voimakkaasti. Koira kestää iskun hyvin, mutta antaa kuitenkin löysää ja työskentelee hetken ahdingon alkupäässä, jonka jälkeen jättää ketun. Palaa kuitenkin suht nopeasti takaisin ja jatkaa osittain sahaavaa työtä. Koira parantaa työskentelyä loppua kohti, mtta tyytyy tänään liiaksi työskentelemään ketun määräämällä etäisyydellä. Tyhjä luola ja alun hidastelu sekä harhailu vaikuttaa suorituksen arvoon. 

LUO

Näyttelyt

  • Vetcare Syysnäyttely 2018, Helsinki
    Luokka tai sarja
    KÄY
    Tulos
    ERI 1
    Arvostelu

    Hyvin rakentunut narttu. Hyvänmallinen pää. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Erittäin hyvä runko ja hyväasentoiset raajat. Hyvä ylälinja. Hyvälaatuinen niukahko karva. Liikkuu hyvin. Häntä taipuu hieman selälle. Seistessä kauniit ääriviivat. Yksi etuhammas puuttuu. Miellyttävä käytös. Ei hammastodistusta.

  • Aura RN 16.6.2018, Aura
    Luokka tai sarja
    KÄY
    Tulos
    EH 1
    Arvostelu

    Good size and formed. Good proportion head, excellent expression. Good set ears. Very strong body. Merry tail. Enough correct front. Deep chest. A little close behind. Excellent temperament and coat.

  • Pori KV 2017, Pori
    Luokka tai sarja
    AVO
    Tulos
    ERI 2
    Arvostelu

    2 years. Good topline. Correct proportions Good enough angulations and movement. Correct bite.

  • Rauma Show KR 2017, Rauma
    Luokka tai sarja
    NUO
    Tulos
    EH 1
    Arvostelu

    Correct size and proportions. Good body substance. Show trimming could be better, good type of head. Strong muzzle, earset could be better. Enough level topline. Good underline and angulations. Good temperament, free movement.

  • Jyväskylä KV 13.11.2016, Jyväskylä
    Luokka tai sarja
    JUN
    Tulos
    EH 2
    Arvostelu

    Good skull. Ok strength at muzzle. Correct topline. Tail carriage too high and did not move ok behind. Could be better in front. Ok depth ok chest. Could be less strong rib.

  • Jyväskylä KV 12.11.2016, Jyväskylä
    Luokka tai sarja
    JUN
    Tulos
    ERI 2
    Arvostelu

    Over all size good. Okay for bone. Head pleasing, correct plains  neat ears, with good dark eye. Cleaning front, good feet. Would like more length of loin to balance. Okay in quarters sound.

  • Erikoisnäyttely 2.10.2016, Lohja
    Luokka tai sarja
    JUN
    Tulos
    H
    Tuomari
    Geoff Burnhill
    Arvostelu

    Good pigmentation. Head matches the body. Topline ok. Coat´s been taken right out, difficult to judge. Tailset ok. Feet ok. Legs ok. Moves straight behind.

  • Porvoo KR 2016, Porvoo
    Luokka tai sarja
    JUN
    Tulos
    EH 2
    Tuomari
    Cindy Pettersson
    Arvostelu

    Quite racy up on legs. More of a “wire” head than “parson” head. Good ears. Nice eye and teeth. Needs to develop in forechest and front. A little thin in bone. Well set tail carried happy. Moves close. Needs time to higher prize. Suhtautuminen tuomariin: Käsiteltävissä

  • Raasepori KR 2016, Raasepori
    Luokka tai sarja
    JUN
    Tulos
    EH 4
    Tuomari
    Wim Wellens
    Arvostelu

    1 year 2 months. Very feminine. Typical head & body proportions. Dark eyes. Correct scissor bite. Little bit short in neck. Showing too much tension in the move. Well spannable ribs. Nice temperament.

    Suhtatuminen tuomariin: käsiteltävissä.

  • Kotkan Ruusu 2016, Kotka
    Luokka tai sarja
    JUN
    Tulos
    ERI 4
    Tuomari
    Margaret O'Gorman
    Arvostelu

    Good overall. Lovely ear placement. Lovely eye colour and shape. Good topline. Nice rear angulation. Would prefer better movement. Still needs to mature.

    Suhtautuminen tuomariin: käsiteltävissä.